Uusi vuosi, tervetuloa.

Tänään on vuoden 2019 viimeinen päivä.

Tasan vuosi sitten aamulla sain pienen kuopuksemme syliini ensimmäistä kertaa. Ihan pienen vauvalta tuoksuvan nyytin. Se olitte hetki kun meidän perheestä tuli vihdoin kokonainen, valmis. 

Se oli sama päivä kun valitsin lasteni papan, appeni kukkavihkoa hänen viimeiselle matkalleen pitäen pientä myttyä sylissä.
Olin niin äärettömän onnellinen ja samaan aikaan niin surullinen. En olisi silti uskonut mitä kaikkea vielä tulevana vuotena tuleekaan, ettei alamäki, siihen lopu. 

Siitä on nyt kulunut 365 päivää.

Tänään on päivä jolloin olen aivan totaalisen valmis luopumaan tästä vuodesta jo kiireellä. Enkä suuremmin halua kiitellä vuotta 2019.

Vuosi on ollut yksi mun elämän raskaimmista vuosista. 

Tänä vuonna olen surrut menetyksiä ja katsonut tukien itse yrittäen pysyä vahvana kun kaksi lähintä ihmistä mun maailmassa on sairastunut pysyvästi. Oma mies ja lapsi. 

Kyllä en toivo kumpaakaan näistä kenellekään teistä. 

Olen valvonut öitä ja päiviä kesästä lähtien ja murehtinut, turhastakin. Menettänyt muistin, ja hiuksia. Itkenyt ja nauranut. 

Tämä vuosi on tuntunut pitkältä ja uuvuttavalta. Ja ensimmäistä kertaa olen tuntenut riittämättömyyden ja uupuneisuuden tunteita, tuntenut että kaipaisin muiden apua.
Vaikka olenkin suuresti kiitollinen siitä että olen saanut seurata omien lasteni kasvua ja kehitystä, saanut olla melkein koko vuoden vain oman perheen kanssa ja olen kasvanut ihmisenä mielettömästi, oppinut laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen sekä elämään enemmän, on suru ja viha kaikkea paskaa kohtaan vaivannut mieltä enemmän kuin olisi sallittua. 
Ja mua häiritsee se etten ole voinut ehkä olla muille lapsille ja muille läheisille niin läsnä. 

Kieltämättä viimeisen vuoden aikana olen kaivannut monesti hengähdystaukoa kaikesta ikävästä jotta jaksaisi paremmin tätä arkea ja kaivannut paljon tukea läheisiltä. Apua. 

En voi kuin kiittää miestäni joka on seissyt vierelläni tämänkin vuoden yrittäen luoda uskoa huomiseen ja siihen että asiat järjestyy. Se mun oma tukipilari, muuri, vahva kuin kallio joka myös on ollut romuna ja omakin usko on varmasti ollut kovilla. 

"Niin myötä kuin vastamäessä"  mehän luvattiin. 

Olen varma että jos me ei oltaisi niin kovanaamoja ja näytettäisi yhtä vahvasti keskaria kaikelle tälle Paskalla niin me oltaisiin jo romututtu täysin tän vuoden myrskyissä ja aallokoissa. Ajauduttu karikoille.
 Mutta niin me vaan ollaan selvitty, yhdessä tästäkin vuodesta. 
Ei voi muuta kuin olla kiitollinen. 

Joten summasummaarum..

Toivoisin sinulta vuosi 2020 että ottaisit meidät ilolla vastaan, ja toisit meidän elämään sitä Onnea ja rakkautta mitä me nyt niin kovin kaivattaisiin. Uskoa parempaan ja siihen että me hitto vie selvitään kaikesta! 

Antaisit enemmän kun ottaisit. Olisit ystävällinen ja lempeä. 

Aloitan uuden vuoden suuntaamalla pitkän harkinnan jälkeen kohti uusia tuulia ja aion kouluttautua uudelleen. Vietän aikaa perheeni kanssa ja yritän kohentaa suhteitani muihin ihmisiin jotka ovat tänä vuonna jääneet kaiken muun alle. 

Pyydän anteeksi niiltä joita olen viimeisen vuoden aikana laiminlyönyt ja toivon että pysytte mun tukena ja ystävänä ensi vuonnakin. Olen vain nyt ollut niin voimaton. Mutta teen parhaani. 

Rakkaudentäyteistä Uutta Vuotta ja vuosikymmentä sinulle joka tätä luet. Toivon ensi vuodesta tasapainoista ja kaunista. ❤️

Ona