Virstanpylväät tai mitkä lie.


Tässä ajan kanssa tulee kaikenlaisia virstanpylväitä vahingossa tän diabeteksen kanssa ja sen kanssa arkiintumisessa..
(oon tavannut tätä sanaa nyt todella monta kertaa etten kirjoita virtsan 😂)
Tänään tajusin ensimmäistä kertaa että nyt voitaisiin pitää jo t- paitaa päällä sairastumisen jälkeen ekaa kertaa. 
Tämä kuulostaa sulle varmasti ihan älyttömältä mutta meille tää on jo iso saavutus!! Hyvä Sisu! 

ja syy siihen miksi ei oo pidetty on se että..
Sisun saatua verensokerisensori on luovuttu kaikista lyhythihaisista paidoista sen vuoksi että ne päällä pieni käsi on koko ajan haparoinut sensorin teippejä ja ollut repimässä sensoria irti ja jotta ei tarvitsisi olla turhaan vaihtamassa meille erittäin tärkeää apuvälinettä liian usein ollaan siis suosiolla tehty niin kuin on meidän mielestä järkevintä ja puettu ainoastaan pitkähihaisia paitoja. 

Myönnän että olen ihan valtava vaatehamstraaja lapsille ja ostin kesällä ihania t- paitoja kaapit täyteen ja nyt ne on ollut käyttämättömänä ja sekös mua on harmittanut.
Oon ajatellut että menee sitten pienemmälle pojalle  myöhemmin onneksi ettei se raha mikä niihin on mennyt mene hukkaan mutta wau, nyt me voidaan käyttää jo niitä Sisulla itselläänkin. Luulin ettei sitä päivää tule varmaan ikinä.

 Jee! 

Sisu antaa kyllä todella hyvin sensorin jo olla paikoillaan. Ainoastaan silloin kun hän haluaa herkkuja tarjoaa hän sensoria rassaamalla vaihto mahdollisuutta suklaata vastaan 😂

Toinen johon oon kiinnittänyt viime aikoina huomiota itsessäni on se etten JOKA hetkessä ihan oikeasti enää katso sokereita tai mieti mitä se verensokeri mahtaa nyt olla vaan uskallan luottaa jopa hetkittäin enempi Sisun puhelimeen joka kyllä ilmoittaa jos on hätää ja ennenkaikkea uskallan luottaa  siihen että me osataan jo seurata lapsen vointia ja annostella ruoat ja insuliinit oikeissa suhteissa.

Ja mikä parasta sensori piippaa nykyään kotona hyvin vähän josko edes kertaakaan päivässä, nyt kun lapset ei toistaiseksi ole enää päiväkodissakaan ja koska osataan reagoida jo ennen niitä raja- arvojen ylityksiä. 
Meidän pitkäsokeri on siis taatusti taas tammikuussa parempi vaikka tää pumpun tulo taloon on aiheuttanut harmaita hiuksia enemmän kuin olisin voinut uskoa ja sokereiden vahtiminen on ollut ihan aiheellista kun oikeita annoksia on etsitty.

Ei sillä että meillä olisi nyt jotenkin superiisiä. Ei todellakaan ole mutta on vähän helpompaa ja se tuntuu jo suuresti omassa jaksamisessa. Edelleen heräilen öisin tarkastamaan sokereita, olen väsynyt ja kompuroin omiin silmäpusseihini ja murehdin Sisua mutta en niin ettei päähän enää muuta mahtuisi. Se tuntuu hetkittäisenä extra pirteytenä ja jopa siltä ettei ihan koko ajan vituta.

Jotta voisin olla lisää ylpeä viime ajoista niin on pakko tässä kertoa mun etukäteen itkun partaalle stressaamasta joulusta.


Joulun pyhinä meillä ei ylitetty kertaakaan lukua 10 ruoan jälkeen joka on ollut nyt meillä tavoitteena viime aikoina, vaan ollaan pysytty taatusti maksimissaan 9 tienoilla vaikka syötiin torttuja ja suklaata aika reilulla kädellä!!! MITÄ  IHMETTÄ?
Yöllä saatettiin olla normaalia yötä korkeammalla mutta silti ei mitenkään hirveissä lukemissa.

En voi uskoa että etukäteen mut vallannut huoli siitä miten pyhät saadaan sujumaan oli turhaa ainakin tällä kertaa ja me selvittiin herkuista ku vanhat tekijät. 

Sisu on vaan niin hellyyttävä kulkiessaan pumppu kädessä ja maiskuttaessaan "namnamnamnam" kun haluaa hyllyltä konvehtia ja on todellakin hetkittäin sitä mieltä että on valmis vapaaehtoisesti kanyylin tai sensorin vaihtoon jotta saisi namia. Ei tää silloin voi pienelle enää täysi maailmanloppu olla.

Hitto vie nämä pienet onnistumiset meidän elämässä saa uskomaan että tää arki tästä vielä ihan oikeasti saattaa helpottua ajan kanssa.

Mutta.  
Nyt käyn vaihteeksi pyyhkimään räkäneniä koska tultiin Joulun aikana taas kipeäksi.
Jostain taisin lukea että alle 3v  lapset on kipeitä keskimäärin 6- 8 kertaa vuodessa joten jos tästä vuodesta jäi vajaaksi ni eiköhän me oteta ens vuonna varmaan neki sit tohon päälle. HUOH! 
Mikään ei oo kivempaa kuin pyyhkiä sitä räkää ihan joka kalusteesta mitä kotoa löytyy. 
Ja niistäminen ei oo kenenkään mielestä kivaa vaan ennemmin mennään karkuun. 
Toivottakaa tsemppejä tähän rupeamaan taas. 

Palataan pian. 

Ona

Kommentit

Suositut tekstit