D niinkuin diabetes

Oon tässä kuukauden verran ihmetellyt miten Sisu pissaa niin paljon ja juo koko ajan. Aloin kiinnittää huomiota siihen kun poika kävelee muki kädessä perässä ja näyttää pienellä sormellaan vesihanaa useita kertoja päivässä.
Ruokapöydässä vettä tai muuta juomista meni helposti kaksikin mukia tai enemmänkin ois mennyt. Pohdiskelin itse kun hoitaja olen että voisiko lapsella olla diabetes, kun siinä niin janon tunteesta varoitellaan.
Sysäsin ajatuksen kuitenkin sivuun ajatellen että noh ei tietenkään.. ei mun lapsellani.
Yhtäkkiä Ikea reissulla vaippa täyttyi niin että kärryissä valui pissa ja aamuisin lapsi ui pissameressä ja heräsi itkemään sen vuoksi. Vaippoja alkoi menemään reilusti.
Meidän perheessä oli isoja murheita samaan aikaan ja jotenkin vain totuin siihen että näin on ja sillä hyvä. Varmasti joku vaihe joka menee kyllä ajallaan ohi.
Kun muutamassa päivässä yleiskunto laski ja Sisu olisi vain lepäillyt sylissä ja halinut, ahmatille ruoka ei enää maistunut ja pojan kylkiluut alkoi paistaa oli aika huolestua.. oikeasti.
Normaaliin rämäpäisyyteen verrattuna se oli todella outoa käytöstä ja oma äidin vaisto jo heräsi.  Päätin ottaa yhteyttä neuvolaan ja saatiin lähete paastoverikokeisiin.
Edellisen illan jo tyypillisesti murehdin ja mies yritti rauhoitella. Mutta mitäpä muutakaan siinä tilanteessa hänkään olisi voinut tehdä. Mielessä jo vakuuttelin että pelko on turhaa, mutta hyvähän se on varmistella nyt kokeilla. Ehkä tämä johtuu vain väsymyksestä.

Seuraavana aamuna paastokokeissa käynnin jälkeen kiidettiin kuitenkin sairaalaan kun huulet sinersi ja lapsi vain itkeskeli. Silloin oli jo kiire. Päästiin siellä verikokeisiin ja jäätiin odottelemaan mitä seuraavaksi.

Kun lääkäri lopulta ilmoitti sokeriarvojen olevan yli 40 ja meidän siirtyvän osastolle, maailma romahti. Olisin vain halunnut istua sairaalan lattialla itkeä ja huutaa.
MIKSI?
Mun kulta pieni. Mitä me nyt tehdään?

 Sisu tuijotteli väsynein silmin äitiä joka kyynelehti kauhuissaan henkeä haukkoen. " Ei äitillä ole hätää, äitillä on vaan vähän paha mieli."
Ei kuulemma välttämättä olisi diabetesta ne sanoivat. Noh, tiesihän sen että sitähän se on. ykköstyypin diabetes.
Torstai päivä jolloin saatiin diagnoosi ja siirryttiin osastolle oli niin sumuista että mietin jopa myöhemmin millä olen pikkuveljen kanssa tullut illalla kotiin kun iskä on sairaalaan jäänyt yöksi, pienen turvaksi ja tueksi.

Kanyyliä sinne ja kanyylia tänne, itkua ja huutoa niin lapsella kuin äidilläkin. Ressukka laihtunut yli kolme kiloa ja keho kuivunut pahasti. Verikokeita useita putkia monesti päivän aikana ja verensokerin mittausta tunnin välein. Vakava ketoasidoosi ( happomyrkytys). Hengenvaarallinen tila jossa Insuliinin puute aiheuttaa happojen muodostumista kehossa. Jos insuliinia ei ole käytettävissä se johtaa myrkytystilaan.
 Ketoaineiden pitäisi terveellä ihmisellä olla alle 0,6 jos arvo on yli 3 on vakava happomyrkytys ja hakeuduttava sairaalaan koska tilanne voi pahentua hetkessä. Sisulla tämä arvo oli 5,4. Voidaan siitä päätellä miten kiire sinne sitten loppujen lopuksi olikaan.

 Illalla oli kanyyli nilkassa, happisaturaatio mittari toisessa jalassa. Sydänlätkät rinnassa ja toisessa kädessäkin kanyyli. Ei ihan perustorstai. Sisulle meni samaan aikaan sokeriliuosta, nestetippa ja insuliinia suoraan suoneen.  Hoitajia oli jatkuvasti huoneessa. Mitään ei saatu syödä, ei juoda. Ei voitu kävellä, ei leikkiä koska oltiin piuhoissa kiinni ja lastat käsissä ja jaloissa jotta kanyylit pysyisi paikoillaan.
Yksi meidän elämän kauheimmista päivistä. Nähdä kun oma lapsi on niin rikki ja poikki että jaksaa hädin tuskin edes itkeä.
Voi kumpa olisin voinut ottaa sen kivun ja pahan olon pois pieneltä jotta sillä olisi parempi olla.
Näin jatkettaisiin ainakin päivä.
Positiivista oli kuitenkin ehdottomasti se, että kaikki henkilökunta oli ystävällistä ja ymmärtäväistä vaikkei se sairautta ja hätää pois vienyt, Sisu kuitenkin luotti aikuisiin täysin.

Päiviä sairaalassa meni yhteensä viisi jonka jälkeen kävimme vielä tapaamassa sosiaaliohjaajaa ja ravitsemusterapeuttia. Paljon tietoa pienessä ajassa ja vaikka on ihan shokissa niin jotain pitäisi muistaakin. Mitä jos tulee hypoglykemia eli sokerit laskee niin alas että lapsi menee tajuttomaksi, miten pistetään glucagen siinä tilanteessa, miten ne hiilarit menikään, entä miten niitä insuliiniannoksia pitikään muutella..
Ensimmäisen päivän jälkeen saatiin kuitenkin jo tipat pois kun ketoaineet laski nopeasti ja sokerit tasoittui. Sisu sai jo aamupalaakin ja alettiin harjoitella diabeteksen hoitoa. Sokeritonta trippimehua meni kurkusta alas litratolkulla.
Ensimmäiset päivät oli silti kauheita. Sisu itkeskeli jatkuvaa pistämistä ja yöunet häiriintyi kun parhaimmillaan sokereita mitattiin kerran tuntiin myös yöaikaan, juotiin välillä mehua ja taas mittailtiin. Onneksi ne päivät on jo ohi. Onneksi me ollaan jo kotona.



Sairaalassa olo aikana me opeteltiin ottamaan verensokeria, pistämään lyhyt ja pitkävaikutteista insuliinia. Huomioimaan matalan ja korkean sokerin aiheuttamia oireita, laskemaan hiilihydraatit aterialla ja huomioimaan ne insuliinin määrässä. Me opeteltiin antamaan meidän lapselle supervoimia jotta voitaisiin elää pian aivan normaalia elämää niin kuin ennenkin. Juuri niin kuin muutkin lapset.
Mutta hei ei aivan, koska meidän lapsi on Super Sisu.

<3: Ona