Saanen esitellä.. Super Sisu
No niin..
Tässä seuraavassa blogitekstissä esittelen tulevan pääosan esittäjän eli meidän Super Sisun.
Tässä seuraavassa blogitekstissä esittelen tulevan pääosan esittäjän eli meidän Super Sisun.
Sisu on pitkän yrityksen ja vuosien toivomisen tulos, jota pelättiin ettei koskaan saataisikaan.
Sisu kuitenkin syntyi vihdoin ja viimein lokakuussa 2017 eli on nyt vuoden ja huomenna 10kk päälle. ja on todella meidän oikea silmäterä.
Nauravainen, lähes aina poikkeuksetta iloinen hassuttelija ja melkoinen eestaas töhöttäjä. Äkkipikainenkin toki osaa olla, joskus liiankin. Tähän varmaan isä sanoisi myhäillen että äitiinsä tullut.. noh.. kuka tietää. Mahtava tyyppi silti, ja uhma kuuluu asiaan. Tietty.
Sisu saa meidän vanhempien päät pyörällä ja on kietonut meidät ja varmasti mummit ja kummit pikkusormensa ympäri. Sisu vie ja me muut vikistään. Hyllyt täyttyy leluista ja kaapit vaatteista koska "pitäähän niitä olla". Meillä vaan näytetään mitä tahdotaan ja melkein oitis äiti on valmis ja nyökkää " okei".
Mmm.. Kuulostaa varmaan tutulle!? Vai ei muka? Noh tälläistä tää lähimmäisen rakkaus on. :)
Sisu nukkui äitin sylissä päiväunetkin ekan puolivuotta ja oltiin vaan lähekkäin ettei vaan lapsi koskaan epäilisi että rakastaako äiti vai ei.
Oon hyräillyt laulua useasti " minä suojelen sinua kaikelta.. mitä ikinä keksitkin pelätä..."
Ei kai mun lapseni koskaan mihinkään sairastu, ei esikoinenkaan oo sairastunut. Ainahan ne terveitä on ku oon imettänyt ja antanut vitamiinit ja ulkoillut, syöttänyt oikein jne.. Mutta mitäs jos.. ? EI! Kun ei ne sairastu.
Meidän toistuvat korvatulehdukset on jo saaneet mut äitinä pois tolaltaan ja oon itkenyt varmasti enemmän kuin Sisu itse kaikkea sitä kärsimystä mitä lapsi mahdollisesti kärsii, kuin helpottaakseni sen tuskaa.
Mun pelko oman lapsen sairastumisesta kävi kuitenkin toteen viime viikon torstaina. Tai kuten oon nyt sanonut kaikille että ei sairastunut, Sisu saa vaan supervoimia insuliinista.
Meidän Sisulla on diabetes.
Siitä ei parane, mutta sen kanssa oppii elämään. Ajan kanssa.
Aiheutinko mä sen itse? Enkö kuitenkaan oo tehnyt kaikkea oikein? Johtuuko se siitä kun ollaan maisteltu joskus nameja tai mehua? Miksi mun lapsi? Näin pieni.. alle kaksi vuotias?? Käykö näin muille? Onko näin pieniä sairastuneita? Mitä pahaa oon tehnyt että näin käy? Voi mun pientä rakasta. Miten me nyt pärjätään? Kaikki miljoonat ajatukset on pyörinyt päässä, yötä myöden.
Itsensä syyllistämistä vaikka tää ei oo meidän vika.
Tosi on, että ykköstyypin diabeteksen syntyyn ei vaikuta mun tai isän tekemiset. Sille me ei vaan voida nyt mitään, eikä itseään saisi syyttää.
Kaikki otetaan mitä vastaan tulee, yhdessä! Kyllä me pärjätään!
Aika viime torstaista eteenpäin, siitä hetkestä kun lääkäri ilmoitti että verensokeri on yli 40 on ollut melkoista opettelua uusiin asioihin, hiilihydraattien laskemista, ateria insuliinia, pitkävaikutteista insuliinia, oman lapsen pistämistä, itkua, hampaiden kiristystä. Sitä tää on ollut.
Ahdistusta.
Jokainen jonka lapsi on sairastunut tietää sen miltä sillä hetkellä tuntuu. Oli se sairaus mitä vaan.
Tsemppiä kaikille jotka painii vastaavien asioiden kanssa! Hyvin me pärjätään!
Nyt lähden ottamaan taas verensokeria, kun tässä alussa ne tuppaa vaihtelemaan kun oikeita annoksia vielä etsitään.
Palaamisiin!
<3 : Ona
Sisu kuitenkin syntyi vihdoin ja viimein lokakuussa 2017 eli on nyt vuoden ja huomenna 10kk päälle. ja on todella meidän oikea silmäterä.
Nauravainen, lähes aina poikkeuksetta iloinen hassuttelija ja melkoinen eestaas töhöttäjä. Äkkipikainenkin toki osaa olla, joskus liiankin. Tähän varmaan isä sanoisi myhäillen että äitiinsä tullut.. noh.. kuka tietää. Mahtava tyyppi silti, ja uhma kuuluu asiaan. Tietty.
Sisu saa meidän vanhempien päät pyörällä ja on kietonut meidät ja varmasti mummit ja kummit pikkusormensa ympäri. Sisu vie ja me muut vikistään. Hyllyt täyttyy leluista ja kaapit vaatteista koska "pitäähän niitä olla". Meillä vaan näytetään mitä tahdotaan ja melkein oitis äiti on valmis ja nyökkää " okei".
Mmm.. Kuulostaa varmaan tutulle!? Vai ei muka? Noh tälläistä tää lähimmäisen rakkaus on. :)
Sisu nukkui äitin sylissä päiväunetkin ekan puolivuotta ja oltiin vaan lähekkäin ettei vaan lapsi koskaan epäilisi että rakastaako äiti vai ei.
Oon hyräillyt laulua useasti " minä suojelen sinua kaikelta.. mitä ikinä keksitkin pelätä..."
Ei kai mun lapseni koskaan mihinkään sairastu, ei esikoinenkaan oo sairastunut. Ainahan ne terveitä on ku oon imettänyt ja antanut vitamiinit ja ulkoillut, syöttänyt oikein jne.. Mutta mitäs jos.. ? EI! Kun ei ne sairastu.
Meidän toistuvat korvatulehdukset on jo saaneet mut äitinä pois tolaltaan ja oon itkenyt varmasti enemmän kuin Sisu itse kaikkea sitä kärsimystä mitä lapsi mahdollisesti kärsii, kuin helpottaakseni sen tuskaa.
Mun pelko oman lapsen sairastumisesta kävi kuitenkin toteen viime viikon torstaina. Tai kuten oon nyt sanonut kaikille että ei sairastunut, Sisu saa vaan supervoimia insuliinista.
Meidän Sisulla on diabetes.
Siitä ei parane, mutta sen kanssa oppii elämään. Ajan kanssa.
Aiheutinko mä sen itse? Enkö kuitenkaan oo tehnyt kaikkea oikein? Johtuuko se siitä kun ollaan maisteltu joskus nameja tai mehua? Miksi mun lapsi? Näin pieni.. alle kaksi vuotias?? Käykö näin muille? Onko näin pieniä sairastuneita? Mitä pahaa oon tehnyt että näin käy? Voi mun pientä rakasta. Miten me nyt pärjätään? Kaikki miljoonat ajatukset on pyörinyt päässä, yötä myöden.
Itsensä syyllistämistä vaikka tää ei oo meidän vika.
Tosi on, että ykköstyypin diabeteksen syntyyn ei vaikuta mun tai isän tekemiset. Sille me ei vaan voida nyt mitään, eikä itseään saisi syyttää.
Kaikki otetaan mitä vastaan tulee, yhdessä! Kyllä me pärjätään!
Aika viime torstaista eteenpäin, siitä hetkestä kun lääkäri ilmoitti että verensokeri on yli 40 on ollut melkoista opettelua uusiin asioihin, hiilihydraattien laskemista, ateria insuliinia, pitkävaikutteista insuliinia, oman lapsen pistämistä, itkua, hampaiden kiristystä. Sitä tää on ollut.
Ahdistusta.
Jokainen jonka lapsi on sairastunut tietää sen miltä sillä hetkellä tuntuu. Oli se sairaus mitä vaan.
Tsemppiä kaikille jotka painii vastaavien asioiden kanssa! Hyvin me pärjätään!
Nyt lähden ottamaan taas verensokeria, kun tässä alussa ne tuppaa vaihtelemaan kun oikeita annoksia vielä etsitään.
Palaamisiin!
<3 : Ona
Kommentit
Lähetä kommentti