Täällä me ollaan.
En tiedä onko kukaan ihmetellyt missä me ollaan kun on niin hiljaista..
Oon kyllä ollut niin stressaantunut ja kiireinen tän uuden vuoden vaihtumisen jälkeen että ajatuskin kirjoittamisesta on tuntunut kaukaiselta tai ainakin mahdottomalta.
Aloittelin siis sen ammattikorkeakoulun pari viikkoa sitten ja päätin vielä ahkerana äitinä ottaa vähän extra opintoja heti alkuun että varmasti tietää opiskelevansa kun ei tässä arjessa mikään muu rasita tai stressaa. Jos ees valmistuisi vähän aiemmin.
Mua ihan varovaisesti naurattaa tää.
Vaan, varovaisesti.
Noh ei siinä, heti alkuun vaan luulot pois! 🤣
Meillä on alkuvuosi lähtenyt ylläri ylläri melko raskaasti muutenkin, varsinkin terveyden kannalta ja viikko sitten on esimerkiksi vietetty päivä esikoisen kanssa sairaalassa kipsattavana.
Eräs kommentti tuon päivän sairaalapäivityksiin instagramissa
" pitäisikö teillä olla jo sairaalassa oma huone? Tai vähintään jo aloittaa rakentaminen. "
Ai pitäisikö?
Alkaa tuntua siltä että meillä pitäisi asua lääkäri kun ei näköjään lähihoitaja kerkeä ja pysty tätä kaikkea hoitamaan. Eikä edes äiti.
Miksi tammikuussa alkaa jo ahdistaa että mitähän tämäki vuosi vielä tuo tullessaan.
Ei kai mitään isoa myllerrystä sentään tai ylipäätään miten tästäkin selvitään?
Riittäisipä sitä auringon paistetta meidän perheelle pikkasen ees enemmän kuin viime vuonna niin sekin olis alku. olisko liikaa pyydetty?
Ja kun te kuitenkin mietitte miten meillä on mennyt Sisun kanssa niin... noh kerron.
Supermies raivoaa kun ei käytetä insuliinikynän ja saa itkuraivarit jälleen hoitotoimenpiteissä. ( taisin viimeksi mainostaa että hyvin menee)
Hän myös huutaa kuin palosireeni ja yrittää karkuun aina pumpun kanyylin asennuksessa joka on parin päivän välein. Eikä tähän tunnu tällä hetkellä auttavan edes herkut. Ei mitenkään huippumielekästä hommaa kenellekään.
Tekisi mieli välillä vaan sanoa että " No selvä, mene ole hyvä. Ei laiteta!" mutta en voi. En perkele voi. Mun on vaan rauhoiteltava pientä ja tehtävä se tomerammin. Jos minä luovutan niin mitä tekee taapero joka ottaa mallia aikuisilta, meiltä jotka ollaan roolimalleja.
Ruokailut on olleet taas haastavia. Pöydässä pelleillään. Kaadetaan juomat lautaselle, syötetään ne vähäisetkin ruoat veikalle joka kyttää pöydän alla kuin koiranpentu tai noustaan, pöydästä x50 leikkimään tai muuten vain juoksentelemaan.
Ihan tämmöstä normaalia uhmaa.
Insuliini annoksiakin oon viimeksi viikon sisällä muuttanut pumpulle.
Nyt uutena on alkanut öisin sokerit nousta ja yritetään nyt siihen löytää ratkaisua. Tää on ainaista säätöä tän kanssa ilmeisesti. Just kun tuntuu että vähän olis helpompaa niin ei onnistu. Lisää haastetta kehiin vaan! Musta on tullut todella tarkka sokereiden kanssa ja pienikin nousu ni oon jo korjaamassa ja töhöttämässä.
Onhan kyse kuitenkin oman lapsen tulevaisuudesta. Enkä halua omilla toimilla pilata sitä.
Oltiin taas Tukholman risteilyllä ja yksi yö Helsingissä. Kotiuduttiin eilen. ( kuvat on reissu kuvia.) Reissussa verensokeri paukutti koko ajan korkealla vaikka olisi annosteltu miten paljon insuliinia. Eikä millään suostunut laskemaan. Saattaa insuliinin laittamisesta mennä tunti ennenkuin, alkaa laskemaan ja sit tullaan alas kovaa. En voi ymmärtää mitä tuolla elimistössä tapahtuu. Välillä se on niin herkkä insuliinille että pienikin annos on jo uhkaavasti menossa matalalle ja toisinaan isokin annos, varsinkin jos verensokeri on valmiiksi korkealla ei meinaa millään laskea arvoa vaan pikemminkin sokeri vain nousee.
Laivalla päivän syönnit nosti yö sokeria korkeammalle kuin kotona ollessa ja siellä ei paljon hytissä nukuttu.
Pikkuveikka kapinoi vierasta paikkaa huutamalla ja isompaan annosteltiin insuliinia.
Nyt kotiin tullessa isoin pojista aloitti oksentamaan ja täällä on kaikki mahdolliset keinot valkopippurista maitohappoihin otettu käyttöön että säästyttäisiin muut taudilta.
Onneksi ei ollakaan oltu tiiviisti reissussa yhdessä. 🤦🏼♀️
Mutta jotain positiivista, pumpun käyttö on Sisun mielestä kuitenkin kivaa. Supermies pumppu kädessä tallaa perässä ja huutelee milloin millekin syötävälle " anna" varsinkin herkuille tietty. Ihana sankari.
Netistä löytyy muuten tosi kivoja tarvikkeita tähän diabeteksen hoitoon ja viime viikolla meille kotiutui briteistä asti ryhmä hau pumppuvyö ja siitäkö meillä ollaan oltu innoissaan. Hän otti sen postista tullessaan unikaveriksi päiväunille kun äiti ei suostunut sitä heti vaihtamaan ja siis nukkui tämä pussukka kainalossa. Onneksi on samankaltaisia ihmisiä jotka näitä ompelee ja tekee. Ei sitä ymmärrä tuollaisten tarpeellisuutta jos ei ole tarvetta.
Lapsille varsinkin hoidosta pyrkii tekemään mahdollisimman mielekästä jotta pieni olisi, sujut heti alun alkajaan sairauden kanssa.
Nyt kipitän pyykkihommiin peiton alta ja yritän pitää perheen terveinä. Hyvää lauantaita sulle! 💗
<3: Ona
Oon kyllä ollut niin stressaantunut ja kiireinen tän uuden vuoden vaihtumisen jälkeen että ajatuskin kirjoittamisesta on tuntunut kaukaiselta tai ainakin mahdottomalta.
Aloittelin siis sen ammattikorkeakoulun pari viikkoa sitten ja päätin vielä ahkerana äitinä ottaa vähän extra opintoja heti alkuun että varmasti tietää opiskelevansa kun ei tässä arjessa mikään muu rasita tai stressaa. Jos ees valmistuisi vähän aiemmin.
Mua ihan varovaisesti naurattaa tää.
Vaan, varovaisesti.
Noh ei siinä, heti alkuun vaan luulot pois! 🤣
Meillä on alkuvuosi lähtenyt ylläri ylläri melko raskaasti muutenkin, varsinkin terveyden kannalta ja viikko sitten on esimerkiksi vietetty päivä esikoisen kanssa sairaalassa kipsattavana.
Eräs kommentti tuon päivän sairaalapäivityksiin instagramissa
" pitäisikö teillä olla jo sairaalassa oma huone? Tai vähintään jo aloittaa rakentaminen. "
Ai pitäisikö?
Alkaa tuntua siltä että meillä pitäisi asua lääkäri kun ei näköjään lähihoitaja kerkeä ja pysty tätä kaikkea hoitamaan. Eikä edes äiti.
Miksi tammikuussa alkaa jo ahdistaa että mitähän tämäki vuosi vielä tuo tullessaan.
Ei kai mitään isoa myllerrystä sentään tai ylipäätään miten tästäkin selvitään?
Riittäisipä sitä auringon paistetta meidän perheelle pikkasen ees enemmän kuin viime vuonna niin sekin olis alku. olisko liikaa pyydetty?
Ja kun te kuitenkin mietitte miten meillä on mennyt Sisun kanssa niin... noh kerron.
Supermies raivoaa kun ei käytetä insuliinikynän ja saa itkuraivarit jälleen hoitotoimenpiteissä. ( taisin viimeksi mainostaa että hyvin menee)
Hän myös huutaa kuin palosireeni ja yrittää karkuun aina pumpun kanyylin asennuksessa joka on parin päivän välein. Eikä tähän tunnu tällä hetkellä auttavan edes herkut. Ei mitenkään huippumielekästä hommaa kenellekään.
Tekisi mieli välillä vaan sanoa että " No selvä, mene ole hyvä. Ei laiteta!" mutta en voi. En perkele voi. Mun on vaan rauhoiteltava pientä ja tehtävä se tomerammin. Jos minä luovutan niin mitä tekee taapero joka ottaa mallia aikuisilta, meiltä jotka ollaan roolimalleja.
Ruokailut on olleet taas haastavia. Pöydässä pelleillään. Kaadetaan juomat lautaselle, syötetään ne vähäisetkin ruoat veikalle joka kyttää pöydän alla kuin koiranpentu tai noustaan, pöydästä x50 leikkimään tai muuten vain juoksentelemaan.
Ihan tämmöstä normaalia uhmaa.
Insuliini annoksiakin oon viimeksi viikon sisällä muuttanut pumpulle.
Nyt uutena on alkanut öisin sokerit nousta ja yritetään nyt siihen löytää ratkaisua. Tää on ainaista säätöä tän kanssa ilmeisesti. Just kun tuntuu että vähän olis helpompaa niin ei onnistu. Lisää haastetta kehiin vaan! Musta on tullut todella tarkka sokereiden kanssa ja pienikin nousu ni oon jo korjaamassa ja töhöttämässä.
Onhan kyse kuitenkin oman lapsen tulevaisuudesta. Enkä halua omilla toimilla pilata sitä.
Oltiin taas Tukholman risteilyllä ja yksi yö Helsingissä. Kotiuduttiin eilen. ( kuvat on reissu kuvia.) Reissussa verensokeri paukutti koko ajan korkealla vaikka olisi annosteltu miten paljon insuliinia. Eikä millään suostunut laskemaan. Saattaa insuliinin laittamisesta mennä tunti ennenkuin, alkaa laskemaan ja sit tullaan alas kovaa. En voi ymmärtää mitä tuolla elimistössä tapahtuu. Välillä se on niin herkkä insuliinille että pienikin annos on jo uhkaavasti menossa matalalle ja toisinaan isokin annos, varsinkin jos verensokeri on valmiiksi korkealla ei meinaa millään laskea arvoa vaan pikemminkin sokeri vain nousee.
Laivalla päivän syönnit nosti yö sokeria korkeammalle kuin kotona ollessa ja siellä ei paljon hytissä nukuttu.
Pikkuveikka kapinoi vierasta paikkaa huutamalla ja isompaan annosteltiin insuliinia.
Nyt kotiin tullessa isoin pojista aloitti oksentamaan ja täällä on kaikki mahdolliset keinot valkopippurista maitohappoihin otettu käyttöön että säästyttäisiin muut taudilta.
Onneksi ei ollakaan oltu tiiviisti reissussa yhdessä. 🤦🏼♀️
Mutta jotain positiivista, pumpun käyttö on Sisun mielestä kuitenkin kivaa. Supermies pumppu kädessä tallaa perässä ja huutelee milloin millekin syötävälle " anna" varsinkin herkuille tietty. Ihana sankari.
Netistä löytyy muuten tosi kivoja tarvikkeita tähän diabeteksen hoitoon ja viime viikolla meille kotiutui briteistä asti ryhmä hau pumppuvyö ja siitäkö meillä ollaan oltu innoissaan. Hän otti sen postista tullessaan unikaveriksi päiväunille kun äiti ei suostunut sitä heti vaihtamaan ja siis nukkui tämä pussukka kainalossa. Onneksi on samankaltaisia ihmisiä jotka näitä ompelee ja tekee. Ei sitä ymmärrä tuollaisten tarpeellisuutta jos ei ole tarvetta.
Lapsille varsinkin hoidosta pyrkii tekemään mahdollisimman mielekästä jotta pieni olisi, sujut heti alun alkajaan sairauden kanssa.
Nyt kipitän pyykkihommiin peiton alta ja yritän pitää perheen terveinä. Hyvää lauantaita sulle! 💗
<3: Ona
Kommentit
Lähetä kommentti