Viides viikko.
Siitä on nyt 5 viikkoa.
Siitä kun me asteltiin sairaalaan lapsen kanssa jolla huulet sinersi ja pissaa tuli litra tolkulla eikä mikään muu kuin äitin ja isän syli enää ollut vaihtoehto.
Miten vaikea tässä on pysyä mukana tässä kaikessa muutoksessa. Oppia uutta ja kun juuri oot oppinut niin oppia taas jotain uutta ja erilaista. Miten kiitollinen oon ollut siitä, että meillä oli aivan mahtavat verensokerit muutaman päivän lukuun ottamatta paria matalia arvoja jotka on helposti korjattu ja keskiarvo verensokerille on ollut lähes täydellinen. Siitä et hitto me ollaan mahtavia vanhempia ja näin lyhyessä ajassa opittu näin hyvin kuuntelemaan oman lapsen vointia. KUNNES perjantaina kaikki taas muuttui ja sokerit on huidelleet missä sattuu, lähinnä liian korkealla mun mielestä ilman mitään suurempaa syytä.
Oon tänäänkin miettinyt pääni puhki mistä tää johtuu; haimasta, vääränvärisistä vaatteista, sokerista, suolasta, ateriarytmistä, liian aktiivisesta liikkumisesta, liian vähäisestä liikkumisesta, nuhasta, syksystä, huonoista unista, liian hyvistä unista, naapurista, säästä, uutisista vai mistä? Kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Mitä mä sitten oivalsin pohtimalla?
Että ei oo kyllä mitään hajua asiasta.
Ilmeisemmin haima on taas tuottanutkin vähempi insuliinia ja sitä tarvitsisi nyt sitten piikistä lisää.
Jestas!
Ihan käsittämätöntä miten sitä voi alkaa sitten stressata näistä.
Meillä ei oo juurikaan kulkenut insuliinit matkassa jos ollaan menty ulos tai kauppaan koska meillä on huideltu enempi matalilla eikä silloin oo tarvinnut kuin rusinoita, mutta nyt parina päivänä onkin tullut yllätyksenä ne korkeat syömisen jälkeen mitkä ei laskekaan vaikka on just normaalisti ja tarkkaankin pistetty.
Eilenkin viimeksi juoksutin lasta leikkikentällä jotta vähän ees laskisi kun verensokeri oli melkein 15, eli todella korkealla eikä mulla ollut insuliinia mukana. Saatiin hyvä lasku aikaan ja onnistuin jo huokaamaan kunnes kotimatkan aikana ne nousi taas ja jouduttiin korjailemaan sit heti kotona.
Joka ilta kasvuhormoni vaikuttaa ja sokerit nousee nukkumaanmenon jälkeen eikä näille voida toistaiseksi mitään tehdä, ei ennen pumppua.
Näiden kanssa perässä kulkeminen on ihan mahdotonta.
Sitten mä olen ainakin äitinä extrakova huolehtimaan oikeista ja turhista asioista ja tiedän että nää tulee sit myös meidän yöhön mukaan, eli tuun taas valvoskelemaan yöllä.
On sitä kuitenkin oppinut lukemaan oman lapsen oireita melko hyvin vaikka itse sanonkin.
Levottomuuden ja villiyden yhteys mataliin ja aggressiivisen riehumisen yhteys korkeisiin sokereihin ja melko lailla ennen kuin sensori kerkeää edes reagoida oon minä jo huomannut tilanteen ja osannut alkaa ennakoida.
Joku ulkopuolinen voisi yhdistää tämän ennemmin tällä hetkellä vallitsevaan uhmaikään tai väsymykseen tietämättään. Tuntuukin hurjalta ajatus siitä että mun pitäisi laittaa tää lapsi päivähoitoon jo marraskuussa. Sinne jossa kukaan ei todella tunne mun lasta yhtä hyvin kuin minä itse. Miten minä tuun selviämään, entä Sisu tai pikkuveli 8kk?
Tänään aamulla koitti ensimmäinen sensorin vaihto. En tiedä ketä meistä jännitti eniten mutta hitto me selvittiin!
Sensori on nyt uudessa kädessä ja Sisu päiväunilla. Täällä mä pelailen nyt itekseni esikoisen kanssa ja saan taas hetken hengähtää.
Sunnuntai. Mikä ihana tekosyy.
<3: Ona
Siitä kun me asteltiin sairaalaan lapsen kanssa jolla huulet sinersi ja pissaa tuli litra tolkulla eikä mikään muu kuin äitin ja isän syli enää ollut vaihtoehto.
Miten vaikea tässä on pysyä mukana tässä kaikessa muutoksessa. Oppia uutta ja kun juuri oot oppinut niin oppia taas jotain uutta ja erilaista. Miten kiitollinen oon ollut siitä, että meillä oli aivan mahtavat verensokerit muutaman päivän lukuun ottamatta paria matalia arvoja jotka on helposti korjattu ja keskiarvo verensokerille on ollut lähes täydellinen. Siitä et hitto me ollaan mahtavia vanhempia ja näin lyhyessä ajassa opittu näin hyvin kuuntelemaan oman lapsen vointia. KUNNES perjantaina kaikki taas muuttui ja sokerit on huidelleet missä sattuu, lähinnä liian korkealla mun mielestä ilman mitään suurempaa syytä.
Oon tänäänkin miettinyt pääni puhki mistä tää johtuu; haimasta, vääränvärisistä vaatteista, sokerista, suolasta, ateriarytmistä, liian aktiivisesta liikkumisesta, liian vähäisestä liikkumisesta, nuhasta, syksystä, huonoista unista, liian hyvistä unista, naapurista, säästä, uutisista vai mistä? Kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Mitä mä sitten oivalsin pohtimalla?
Että ei oo kyllä mitään hajua asiasta.
Ilmeisemmin haima on taas tuottanutkin vähempi insuliinia ja sitä tarvitsisi nyt sitten piikistä lisää.
Jestas!
Ihan käsittämätöntä miten sitä voi alkaa sitten stressata näistä.
Meillä ei oo juurikaan kulkenut insuliinit matkassa jos ollaan menty ulos tai kauppaan koska meillä on huideltu enempi matalilla eikä silloin oo tarvinnut kuin rusinoita, mutta nyt parina päivänä onkin tullut yllätyksenä ne korkeat syömisen jälkeen mitkä ei laskekaan vaikka on just normaalisti ja tarkkaankin pistetty.
Eilenkin viimeksi juoksutin lasta leikkikentällä jotta vähän ees laskisi kun verensokeri oli melkein 15, eli todella korkealla eikä mulla ollut insuliinia mukana. Saatiin hyvä lasku aikaan ja onnistuin jo huokaamaan kunnes kotimatkan aikana ne nousi taas ja jouduttiin korjailemaan sit heti kotona.
Joka ilta kasvuhormoni vaikuttaa ja sokerit nousee nukkumaanmenon jälkeen eikä näille voida toistaiseksi mitään tehdä, ei ennen pumppua.
Näiden kanssa perässä kulkeminen on ihan mahdotonta.
Sitten mä olen ainakin äitinä extrakova huolehtimaan oikeista ja turhista asioista ja tiedän että nää tulee sit myös meidän yöhön mukaan, eli tuun taas valvoskelemaan yöllä.
Olin niin innoissani kun pari yötä nukuin yhdet pidemmät pätkät kerralla ja virtaa riitti leipomiseen ja lettujen tekoon sekä siihen että passitin iskän mun sijaan aamulla vielä sänkyyn kun nuorimmainen herättää meidät nykyään jo 6.
Nopeasti se väsymys sit tulee takaisin ja huomaa että ihan kuin ei ois parempia öitä ollutkaan.
Eikö ne usean viikon univelat korjaannukaan muutamalla tunnilla?
En ymmärrä.
Levottomuuden ja villiyden yhteys mataliin ja aggressiivisen riehumisen yhteys korkeisiin sokereihin ja melko lailla ennen kuin sensori kerkeää edes reagoida oon minä jo huomannut tilanteen ja osannut alkaa ennakoida.
Joku ulkopuolinen voisi yhdistää tämän ennemmin tällä hetkellä vallitsevaan uhmaikään tai väsymykseen tietämättään. Tuntuukin hurjalta ajatus siitä että mun pitäisi laittaa tää lapsi päivähoitoon jo marraskuussa. Sinne jossa kukaan ei todella tunne mun lasta yhtä hyvin kuin minä itse. Miten minä tuun selviämään, entä Sisu tai pikkuveli 8kk?
Tänään aamulla koitti ensimmäinen sensorin vaihto. En tiedä ketä meistä jännitti eniten mutta hitto me selvittiin!
Sensori on nyt uudessa kädessä ja Sisu päiväunilla. Täällä mä pelailen nyt itekseni esikoisen kanssa ja saan taas hetken hengähtää.
Sunnuntai. Mikä ihana tekosyy.
<3: Ona
Kommentit
Lähetä kommentti