Ja meidän sensori petti.. eiku..

Enlite sensori.

Verensokerin seurantaan. 

Ihon sisälle asennettava (lue ammuttava) ohut lanka jonka päähän kytketään lähetin joka välittää Bluetooth yhteydellä 5min sykleissä ajankohtaisen verensokerin kudosnesteestä puhelimeen ja ilmoittaa jos Sokeri on kovassa nousussa, laskussa, liian korkea tai liian matala. Kalibroidaan vähintään kerran päivässä. 

Pientä heittoa voi olla sormenpäästä otettavaan sokeriin mutta pitäisi olla todella luotettava ja pitkällä juoksulla vähentää sormenpäästä otettavia arvoja. 

Ihan mahtavaa semmonen meille, heti!!

Voin tässä heti alkuunsa kertoa että oli meidän perheessä yleensä jonkin laitteen osto, lääkäriajan odottelu tai mikä vaan edessä niin aina meitä lykästää. Aikaa ei koskaan tuu postista koska se on unohtunut tai laite on maanantai malli ja joudutaan laittaa huoltoon tai vaihtamaan uuteen. Mitä milloinkin. Harvoin lykästää, hyvällä.

Tää meidän sensorihan tietty oli se maanantaina tehty yksilö. Arvasitkin sen jo varmaan. 

Oltiin niin innokkaina menossa sensorin laittoon aamulla sairaalaan ja mentiinkin. Nyt alkaa arki helpottaa. Pistin miehen opettelemaan laittoa ensin ettei mun vielä tarvii. Hienosti hän sen handlasi samalla kun minä rystyset ja naama valkoisena pidin lasta sylissä. 

Siinä laitto tilanteessa jo oli jotain häikkää siinä lähettimessä ja vihdoin kotiin päästessä tän akun varaustila oli melkein nollissa vaikka vaihto ja lataus piti olla kerran viikossa.
Ööö? 

Loppuen lopuksi päädyttiin illalla ottamaan tätä ei toimivaa jo pois ja lataamaan lähetintä ja Ai niin! Asentamaan se uudestaan. Eikä kone toiminut vieläkään. Yöllä se piippaili matalaa sokeria, ja sormenpäästä otettuna arvot oli pikemminkin korkealla. Istuin sängyn laidalla melkein koko yön miettien mihin heitettynä se piippaava puhelin olisi nopeiten hiljennyt.

Jouduttiin kuitenkin hankkimaan Sisulle oma IPhone tähän koska meidän Huawei ja Oneplus ei kuuluneet sensorin tukemiin laitteisiin. Ylläri kun meidän perheestä kyse. Joten ajatus seinään heittämisestä kirpaisi niin paljon että yritin lähinnä vaan työntää sitä niin syvälle patjan alle kuin mahdollista. Parin tunnin yöunien jälkeen sain kuitenkin puhelun yritykseltä josta laite oli että seuraavana aamuna meillä pitäisi olla uusi vastaava kotona ja tän saisi työntää niin syvälle kuin ikinä pystyi.  Nyt tästä puhelusta on 2 päivää ja eilen illalla ollaan asennettu uusi sensori kiinni rystyset ja naama valkoisena. Asiakaspalvelu kyllä toimi, moitteetta.

Mun on kyllä vaikea vielä arvioida tän toimivuutta vaikka odotukset on kovat. Tää alku on ollut niin Kivinen ja toistaiseksi arvot on vielä heitelleet laidasta laitaan verrattuna sormenpää mittauksiin että en vielä oikein luota puhelimen antamiin lukemiin. Koska viime yönäkin kävin mittailemassa paniikissa alhaista glukoosia jota ei vaan ollut. Nyt tässä automatkalla esimerkiksi on helpottavaa seurata puhelimesta sokeria kun Sisulla ainakin on tapana esittää ja olla hiljaa vastaamatta kun siltä jotain kyselee ja kun tää asia on uusi niin helposti ite menee jo paniikkiin onko kaikki hyvin kunnes kikatus kuuluu takapenkiltä kuin kettuillakseen meille.

Sokerien heittely on kyllä vieläkin todellista. Eilen tankattiin alhaisia sokereita 3 kertaa päivän aikana vaikka insuliini määriä on pienennetty jo reilusti. Tässä parhaillaan abc:llä vedellään jäätelöä taas. 

Tätä tää vaan alkuun on, uuvuttavaa mutta kai tää tästä pikkuhiljaa helpottaa. Iloa kuitenkin tuo se miten huomaa lapsen olon kohentuneen ja muuttuneen jo reilussa viikossa. Esimerkiksi meidän kotiin on saapunut kuin varkain uhmaikäinen taapero! Enkä ole yhtään varma onko se meidän!?

<3: Ona