Jos oikein toivoo, niin tapahtuuko ihmeitä?
Oon yrittänyt kertoa monta kertaa meidän huikeita uusia uutisia, joita onkin tällä kertaa oikeesti useita, mutta tuntuu että aika kuluu ihan liian sukkelaan eikä päivässä riitä minuutit! Koulu vie multa nyt tällä hetkellä aika paljon voimavaroja, puhumattakaan rajusti esille tulleesta kahden lapsen uhmasta ja veljesrakkaudesta eli riitelystä.
Ensinnäkin.. Mun pieni supermies täytti kaksi viikkoa sitten "koome" eli 3 vuotta!
Ei me paljon herra deestä välitetty sinä päivänä!
Me ahmittiin kaksin käsin paloauton turvatyynyjä, piipaa auton renkaita ja 'mustaa mimuu' eli menovettä! Lapsi sai mitä halusi ja äiti hillitsi itseään.
Meillä oli nimittäin palomies synttärit ja aika hienot juhlat olikin! 👨🏻🚒
Sokeri pysyi koko synttäreiden ajan tasaisesti korkealla ja äitin hermokäyrät kerrankin tasaisesti matalalla, jotka tässä tuntuu nykyään nousevan sokerien sijaan enemmänkin. 😅 Hermohan on yhtä hyvä kuin Vatasen ralliauton renkaiden pito eli suhteellisen olematon.
Mahtavinta synttäreissä oli se että ite olin oikeasti paljon rennommin kuin vuosi sitten. Sitä vaan muina miehinä tuikki välillä insuliinia ja höpötteli vieraiden kanssa eikä ollut sydän syrjällään koko ajan, kun tiesi et tää on vaan hetkellistä. Kyllä tähänkin varmaan vaikuttaa moni asia koska vasta avauduin teille siitä miten huolissaan olen Sisun tulevaisuudesta ja niistä korkealla keikkuvista sokereista. Joskus saatan nykyään ihan hetkittäin unohtaa sen, että mun lapsi on d-lapsi, mutta hei ei hätää! Onneksi se D ei unohda meitä ja palauttaa takaisin maan pinnalle aina nopeasti.
Toisena tärkeänä asiana kerron sen, että ollaan saatu ensimmäinen puhelinaika uuden D-lääkärin kanssa ja itseasiassa jo pari viikkoa sitten! Ihan mahtavaa suhtautumista meihin uusina asiakkaina ja toisesta kaupungista! Tosi paljon uutta tietoa taskussa, me odotetaan ekaa kunnon poliaikaa ! Joka on toivon mukaan jo viikon päästä.
Lääkäri teki heti meille ehdotuksia tulevaan ja meidän tämän hetkiseen hoitoon. Laitteli vielä sähköpostia puhelun jälkeen ja sanoi että milloin vaan saa ottaa yhteyttä!
Ei sitä voi uskoa miten paljon tämmöstä arvostaa ja miten sitä tulee niin onnelliseksi kaikesta avusta ja huolenpidosta. Oon tosi luottavainen tän suhteen! Oon jo kerran ollut sähköpostitse sinne yhteydessä ja saanut vastauksen jo parin tunnin päästä lääkäriltä. WAU! En uskalla liikaa tuulettaa, mutta tämä jos mikä tuntuu hyvälle!
Ja nyt kun oon valitellut omaa hoitoväsymystäni ja että syksyn harmaudenkin myötä välillä tuntuu niin pahalta että meillä ei oo mahdollista saada oikein apua mistään ja oon ollut sitä mieltä, että kaikki avun antamishöpinät on olleet vaan sananhelinää, niin nyt mä voin sanoa, että kun otin yhteyttä meidän omaishoitoon hädissäni ja pyysin apua niin päivää myöhemmin mulle tuli puhelinsoitto joka sai mut vuolaaseen itkuun.
"Mulla olisi tarjota teille aivan ihana perhehoitopaikka omaishoidonvapaille! Tää on harvinaista ja suosittelen miettimään tosissaan! "Purin huulta koko puhelun ajan , nyökyttelin ja räjähdin itkuun heti sen jälkeen. "Oookei, puhutaan kotona!"
"Voiko joku oikeasti haluta meidän erityislapsen, lapsen jolla on diabetes? Omaan kotiinsa? YÖKSI? Hoitaa ja antaa meille mahdollisuuden levätä kun kaikki on tähän mennessä niin paljon sitä vastuuta pelännyt?" Noh, kuinka ollakaan kun minä vielä diplomaattisesti 10 minuuttia myöhässä (koska nukuin pommiin) menin Sisun kanssa tapaamiseen ekaa kertaa, me lähdettiin sieltä tietoisena, että KYLLÄ! Kyllä joku haluaa. Ja se joku on perhe, jossa on sydän paikallaan sekä kokemusta erityislapsista. Ja kun näin miten hyvin (liiankin hyvin) Sisu sopeutui jo ensimmäisillä tapaamisilla perheeseen, en voinut olla varmempi tästä! Ei auta kuin uskoa siihen et tässä maailmassa voi olla vielä hyvääkin!
Mielessä siintää siis, että ehkä minäkin tulen vielä nukkumaan jonkun yön läpeensä.
Olen kerrankin kiitollinen, ainakin tänään.
🧡: Supermami
Kommentit
Lähetä kommentti