Kelpaisiko päivän positiivinen?

 Jee!

Jee! 

JEEJEE! 

Me saatiin lähete vihdoin eteenpäin!

Miten onnelliseksi se voikaan tän äidin tehdä!

Josko me saataisi nyt apua ja tukea tän sairauden kanssa enemmän eikä tarvitsisi yksin painia asioiden kanssa. ❤️

Nyt odotellaan vaan että saadaan aika uudelle polille!

Tämä ei todellakaan mennyt kuin Strömsössä ja mua ehkä eniten ottaa päähän se miten hankalaksi tää vaihto tehtiin meille. Kukaan lääkäri siis ei suostunut kirjoittamaan sitä paperia ja loppuen lopuksi lääkäri joka ei olisi saanut sitä tehdä, teki sen.

Mutta nyt se on lähetetty tulevalle polille!

Ja vaik jännittääkin ni huonompaan ei ainakaan vaihdettu. 

Meillä on sokerien kanssa ollut melkoista painimista viimeiset pari kuukautta. Yöt mennään korkeissa ja päivisin on isoja vaihteluita. Välillä insuliini ei pure millään ja välillä liiaksikin. 

Tuntuu ettei millään muutoksilla ole vaikutusta tai jos on niin sit laahataan matalalla. 

Kun kattelen sokerin keskiarvoa on se aika korkea, yli meidän tavoitteen reilusti. On niin turhauttavaa ja ahdistavaa kun ei pysty pitämään sairautta aisoissa. Että mitä jos mä vaan teen hallaa mun pienen lapsen terveydelle.

 Kun nään sen miten Sisu kärsii kovista sokerinvaihteluista ja on ihan kylmänhikinen, toisinaan makaa vaan lattialla, tuntuu se niin musertavalta. Kumpa voisin tehdä enemmän. Tekisin mitä vaan. 

Mulla on isosti hoito väsymystä. Enkä häpeä sitä myöntää. Tarvittaisiin paljon enemmän tukea ainakin ammattilaisilta. 

Päästiin viime viikolla ekaa kertaa ulos yhdessä vuoteen. 

Meille tukiperheen saaminen olisi lottovoitto. Kun joku haluaisi pitää huolta meille tärkeistä jotta me saataisiin levätä välillä.  Vasta nyt sitä ymmärtää niidenkin tärkeyden ja näköjään joskus voi olla tarve lisäavulle vaikka olisikin maailman paras äiti. 

❤️: Supermami