Elämää ei niin pumpulissa ja sokerissa.

Unenpuute ja stressi vaikuttaa varmaan kaikkiin yksilöllisesti. 

hiustenlähtöä
unettomuus
muistin heikentymistä
näköhäiriöitä
pahoinvointia
sydämentykytyksiä
päänsärkyä..
lista on loputon..

Jokaisella on jossain vaiheessa elämässään murheita jotka puristaa rintaa kenellä mistäkin syystä; töitä, läheisiä, koulusta, terveydestä jne syistä.

Jatkuva huolehtiminen omasta perheestä, varsinkin kahden viidestä sairastuessa pysyvästi sai mut voimaan myös äitinä ja vaimona huonosti. Yöunien levollisuus on ainakin poissa jo pelkästään yö sokerin vahtimisesta johtuen.
Muistaa sitä vielä sentään ainakin missä asuu ja kenen kanssa vaikka tuntuu ettei muita asioita muistakaan, 

Sanat unohtuu, päätä särkee ja mun paksuista hiuksista lähtee vetämällä kevyesti harjalla ihan nippuja. Mikä positiivista niin on vähän vilpoisampi olo kun ei oo kunnon turkista päässä. 

Aina sanotaan että "Älä stressaa!" tai "Ota nyt rennosti!" 

Mä oon hokenut noita kuin mantraa itelleni jo muutaman kuukauden ja etsinyt rentoutumista neulomisesta, reissaamisista eri paikkoihin ja syömisellä liiankin hyvin, varsinkin kaikkea mitä ei saisi. Mahtavaa!
Ei niistä vaan mikään auta kuin hetkeksi. Oon myös selkeä tunnesyöjä. 

Kaikki vaan vie oman aikansa. Näin mä uskon. Ei niihin auta vaikka vetelisi Ben& Jerrysiä litra tolkulla. Harmi!
Ajatusten poisvienti asioista poissa kotoakaan ei tuo iloa kuin siihen asti kunnes auto kaartaa taas omalle pihalle ja asiat muistuu mieleen. 

Ei niitä murheita voi vaan heittää paksista Mäntsälän abc:lle mikäli siellä ees sellaista on ja painaa kaasun pohjaan kohti kotia taakseen katsomatta. Miksi muuten ei voi?
Näin se vaan on.

Juuri kun mun stressi alkoi vähentyä edes hiukan Sisun osalta on Herran sokerit olleet viimeiset 3 viikkoa ihan mahdottomia. On lisätty pitkävaikutteinen insuliini mukaan taas ja tehty mielettömiä muutoksia mutta mikään ei tunnu tuottavan hedelmää. Yöllä paukutetaan korkeita ja aamuyöstä mennään jo lähelle matalan rajoja. 

Banaani ja maito nostaa sokerin samantien pilviin ja alas tullaan kuin hyppyrimäkeä Lahdessa konsanaan.
Tuntuu että aina kun pääset vähän mukaan tähän sairauteen se tuo uusia puolia esiin.

Käytiin viime viikolla tutustumassa poikien päiväkotiin ja tänään kävin diabetes palaverissa päiväkodilla. Sisulla on oma hoitaja ja vaikuttaa siltä että meitä on lykästänyt ees tässä. 
Takautumia tuli mieleen kun näin ne hädissään olevat hoitajat siellä pöydän ääressä miettimässä miten tästä selvitään.
Ihan kuin me tasan 3kk sitten sairaalassa.
Aivan.. Tänään on tasan kolme kuukautta siitä kun me sanottiin "ei tahdota" ja saatiin diabetes osaksi meidän arkea. Täällä sitä vaan painetaan asian kanssa silti päivä kerrallaan eteenpäin joka päivä jotain uutta oppien.

Oli miten tahansa.. niin...
Kävin mä pääsykokeissakin kouluun.. Yön valvoin ensin korkeita sokereita, aamulla en oikein ahdistuneena osannut edes syödä ja kokeissa pää löi ihan tyhjää. Kaikkeni annoin että saataisiin olla vielä kotona poikien kanssa enempi ja päiväkoti saisi kohta jäädä tauolle uudestaan. Ei, auta kuin toivoa. 

Nyt kuitenkin asia on niin että kaksi päivää on enää armonaikaa ja sit alkaa meidän perheessä taas uusi aukeama kun äiti menee töihin.
Saako ees vähän jännittää?

Täällä mä nyt pyöräilen tällä hetkellä kuntopyörällä että saisi jotain rotia tähän elämään, joka ihopoimu hiestä märkänä. Tällä pärställä ei varmaan kukaan uskaltaisi ees avata ovea jos menisi keppostelemaan eikä karkkia tälle vartalolle voi enää tarjota! Joten jätän nää Halloweenit teille juhlittsvsksi suuremmin. 

Hyvää Halloweenia kuitenki! 

Toivotaan myötätuulia ja lumisadetta ❤️

<3 Ona