Muutoksia.
Meillä on monia asioita pienen ajan sisällä jotka muuttaa taas arkea, tai lähinnä palaa omiin uomiinsa suurimmalti mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu suurtakin suuremmalta.
Nyt se aika siis on koittanut kun lasten isä lähti töihin pitkän sairasloman jälkeen ja myös sen jälkeen ekaa kertaa kun Sisukin on sairastunut. Mä jännitin tätä kauhulla kuinka ihmeessä pärjään nyt kun haasteita on vielä enemmän arjessa kuin normaalisti ja pienimmäisellä alkaa olemaan sama rytmi ku isommalla taaperolla. Ruoka- ajat ja päikkärit on samaan, tahtiin ja molempia pitäisi keretä peitellä ja syöttää samaan aikaan.
Ja onhan, se vaan niin että yhdessä tässä ollaan puhalleltu hiileen kun on pähkäilty insuliinia määriä ja hiilareita ja nyt ne oiski tehtävä yksin silloin kun toinen on töissä. IIK! !
Oon ollut nyt toista iltaa poikien kanssa siis keskenään sillä välin kun isäntä uurastaa kuumassa keittiössä. Ei meidän omassa sentään. 😂
Ja oon yllättynyt miten zen oon ollutkaan. Jokainen jolla on pieniä tietää että kun lapsilla on ikäeroa vuosi ja kuukausi niin eihän tää mitään sohvalla lepäilyä oo muutenkaan. Molemmat suhaa es taas pahanteossa minkä kerkeää ja minä luovin välissä estäen suurimpia kömmähdyksiä. Mä oon kuitenkin höösännyt synttäreitä ihan urakalla, hoitanut kotia ja ohessa kaikkia lapsia. Jee! Ihan ite, ihan niinku ennenkin.
Joka ilta sitä on eniten kiitollinen siitä että molemmat pienemmät lapset on syöneet ja menee puhtaina, tyytyväisinä lapsina sänkyyn. 😂
Toiseksi mullistavin asia on kun...
Sain puhelun muutama päivä sitten toisesta stressin aiheesta nimittäin päiväkodista.
Mun äitiysloma loppuu virallisesti tänään. Oon vahvasti sitä mieltä että tää tulee nyt liian äkkiä. Sairastumiset ja niiden myötä tullut stressi ja ahdistus ja nyt työhön paluu on kyllä todella vaikeaa. Pitelen siis tässä kuukauden lomaa ja palaan omaan vuorotyöhön ensi kuun puolella. Ees vähän lisäaikaa totutella ajatukseen. On tässä tullut ennenkin laitettua lapsia päiväkotiin että sinällään tää asia ei oo uusi meille mutta diabeetikko lapsen laittaminen on. On äärimmäisen stressaavaa ajatella lasta jonkun muun hoitoon, varsinkin kun todennäköistä on ettei omaa hoitajaa Sisulla tule olemaan ja tilanteet muuttuu niin paljon kotonakin päivittäin. Sokerien vaihtelut on ihan käsittämättömiä ja isossa ryhmässä pitäisi huomioida muitakin kuin meidän lapset.
Päiväkodin johtaja kysyi puhelimessa multa että osaako Sisu itse jo kertoa kun on paha olo? Hmmm.
Tämä.
Voi kumpa osaisi! Mutta ei, ei Sisu osaa. En voisi kuvitellakaan että voisin edes luottaa siihen että hän itse kertoisi oloistaan. En siis syytä tätä johtajaa mistään vaan tämä on juuri sitä tietämättömyyttä asioista. Eihän sitä tiedä jos ei oma lapsi ole samassa tilanteessa ja meidänkin asuma kaupunki on pieni eikä välttämättä ole kokemusta päiväkodillakaan diabeetikosta. Vaikka koskaan ei ole selvää että lapsi itse tajuaisi saati edes aikuinenkaan milloin sokerit heittelee. Niitä tilanteita varmasti tulee eteen ettei itsekään diabeetikko pysy perillä laskuista ja nousuista. Eiikä sitä voi vaan toimia silloin kun sensori piippaa, vaan näitä pitäisi osata ennakoidakin. Vähän katsella käyrän suuntaa ja reagoida mahdollisesti vähän ennenkuin on jo hätä. Jännityksellä odotan miten me pärjätään.
Ja miten ME vanhemmat pärjätään!
Miten ihmeessä sitä osaa tehdä rauhassa töitäkään!? Kun samaan aikaan varmasti sivukorvalla vakoilee verensokerilukemia puhelimesta. Tulee viemään eittämättä aikaa tämäkin muutos meidän arjessa. Varsinkin varmasti lasten uuteen paikkaan mutta varmasti myös mun.
Sunnuntaina meillä juhlitaankin 2 vuotis syntymäpäiviä ja maanantai aamuna kirjaudutaan insuliinipumpun asennusta varten sairaalaan pariksi päiväksi. Jänniä aikoja.
Ja kiireisiä. Tähän samaan syssyyn meni vessanpönttö tukkeeseen, täytekakun täytteet pilalle ja melkein koko perhe sairastuttiin flunssan ja Sisun sokerit lentelee taas poikkeuksellisen paljon ylös ja alas ja insuliinia on saanut jo tänää tuikkia enempi. Mitäpä muutakaan.
Miten sun lauantai on mennyt?
<3: Ona
Nyt se aika siis on koittanut kun lasten isä lähti töihin pitkän sairasloman jälkeen ja myös sen jälkeen ekaa kertaa kun Sisukin on sairastunut. Mä jännitin tätä kauhulla kuinka ihmeessä pärjään nyt kun haasteita on vielä enemmän arjessa kuin normaalisti ja pienimmäisellä alkaa olemaan sama rytmi ku isommalla taaperolla. Ruoka- ajat ja päikkärit on samaan, tahtiin ja molempia pitäisi keretä peitellä ja syöttää samaan aikaan.
Ja onhan, se vaan niin että yhdessä tässä ollaan puhalleltu hiileen kun on pähkäilty insuliinia määriä ja hiilareita ja nyt ne oiski tehtävä yksin silloin kun toinen on töissä. IIK! !
Oon ollut nyt toista iltaa poikien kanssa siis keskenään sillä välin kun isäntä uurastaa kuumassa keittiössä. Ei meidän omassa sentään. 😂
Ja oon yllättynyt miten zen oon ollutkaan. Jokainen jolla on pieniä tietää että kun lapsilla on ikäeroa vuosi ja kuukausi niin eihän tää mitään sohvalla lepäilyä oo muutenkaan. Molemmat suhaa es taas pahanteossa minkä kerkeää ja minä luovin välissä estäen suurimpia kömmähdyksiä. Mä oon kuitenkin höösännyt synttäreitä ihan urakalla, hoitanut kotia ja ohessa kaikkia lapsia. Jee! Ihan ite, ihan niinku ennenkin.
Joka ilta sitä on eniten kiitollinen siitä että molemmat pienemmät lapset on syöneet ja menee puhtaina, tyytyväisinä lapsina sänkyyn. 😂
Toiseksi mullistavin asia on kun...
Sain puhelun muutama päivä sitten toisesta stressin aiheesta nimittäin päiväkodista.
Mun äitiysloma loppuu virallisesti tänään. Oon vahvasti sitä mieltä että tää tulee nyt liian äkkiä. Sairastumiset ja niiden myötä tullut stressi ja ahdistus ja nyt työhön paluu on kyllä todella vaikeaa. Pitelen siis tässä kuukauden lomaa ja palaan omaan vuorotyöhön ensi kuun puolella. Ees vähän lisäaikaa totutella ajatukseen. On tässä tullut ennenkin laitettua lapsia päiväkotiin että sinällään tää asia ei oo uusi meille mutta diabeetikko lapsen laittaminen on. On äärimmäisen stressaavaa ajatella lasta jonkun muun hoitoon, varsinkin kun todennäköistä on ettei omaa hoitajaa Sisulla tule olemaan ja tilanteet muuttuu niin paljon kotonakin päivittäin. Sokerien vaihtelut on ihan käsittämättömiä ja isossa ryhmässä pitäisi huomioida muitakin kuin meidän lapset.
Päiväkodin johtaja kysyi puhelimessa multa että osaako Sisu itse jo kertoa kun on paha olo? Hmmm.
Tämä.
Voi kumpa osaisi! Mutta ei, ei Sisu osaa. En voisi kuvitellakaan että voisin edes luottaa siihen että hän itse kertoisi oloistaan. En siis syytä tätä johtajaa mistään vaan tämä on juuri sitä tietämättömyyttä asioista. Eihän sitä tiedä jos ei oma lapsi ole samassa tilanteessa ja meidänkin asuma kaupunki on pieni eikä välttämättä ole kokemusta päiväkodillakaan diabeetikosta. Vaikka koskaan ei ole selvää että lapsi itse tajuaisi saati edes aikuinenkaan milloin sokerit heittelee. Niitä tilanteita varmasti tulee eteen ettei itsekään diabeetikko pysy perillä laskuista ja nousuista. Eiikä sitä voi vaan toimia silloin kun sensori piippaa, vaan näitä pitäisi osata ennakoidakin. Vähän katsella käyrän suuntaa ja reagoida mahdollisesti vähän ennenkuin on jo hätä. Jännityksellä odotan miten me pärjätään.
Ja miten ME vanhemmat pärjätään!
Miten ihmeessä sitä osaa tehdä rauhassa töitäkään!? Kun samaan aikaan varmasti sivukorvalla vakoilee verensokerilukemia puhelimesta. Tulee viemään eittämättä aikaa tämäkin muutos meidän arjessa. Varsinkin varmasti lasten uuteen paikkaan mutta varmasti myös mun.
Sunnuntaina meillä juhlitaankin 2 vuotis syntymäpäiviä ja maanantai aamuna kirjaudutaan insuliinipumpun asennusta varten sairaalaan pariksi päiväksi. Jänniä aikoja.
Ja kiireisiä. Tähän samaan syssyyn meni vessanpönttö tukkeeseen, täytekakun täytteet pilalle ja melkein koko perhe sairastuttiin flunssan ja Sisun sokerit lentelee taas poikkeuksellisen paljon ylös ja alas ja insuliinia on saanut jo tänää tuikkia enempi. Mitäpä muutakaan.
Miten sun lauantai on mennyt?
<3: Ona
Kommentit
Lähetä kommentti